NOSTOAPUVÄLINEEN TARKASTAJAN KOULUTUKSET
Ote VNa 403/2008 1.L:n 3-5 § ”…Työvälineen toimintakunnon varmistamiseksi tehtävän tarkastuksen ja testauksen saa tehdä työvälineen rakenteeseen ja käyttöön perehtynyt pätevä henkilö. Tarvittaessa on käytettävä ulkopuolista asiantuntijaa.”
Käyttötarkastus eli ns. päivittäinen tarkastus tehdään aina ennen kuin nostoapuväline otetaan käyttöön. Sen suorittaa henkilö, joka kiinnittää nostoapuvälineen taakkaan. Tarkastus suoritetaan silmämääräisesti, joten se edellyttää hyvää nostoapuvälineen tuntemusta ja hänellä tulee olla työnantajan kirjallinen lupa taakan kiinnittämiseen (VNa 1095/2019 14 a§)
Määräaikaistarkastus VNa 403/2008 1L:n 3. – 5. §:n mukaan tämä tarkastus on määrätty suoritettavan säännöllisin väliajoin ja siinä on aina huomioitava valmistajan antamat ohjeet. Tarkastajalla pitää olla ”riittävä pätevyys”, eli tulee olla näyttö pätevyydestä (todistus), jonka yleensä antaa riippumaton asiantuntija kouluttaja. Tarkastajalla pitää olla ennen koulutuksen alkamista vähintään vuoden kokemus nostoapuvälineiden käytöstä.
Käyttöönottotarkastus tehdään aina uudelle laitteelle. Nostoapuvälineen myyjän on toimitettava aina uuden nostoapuväline-erän, yksittäisen nostoapuvälineen tai komponenttien mukana valmistajan tai valmistajan valtuuttaman allekirjoittama vaatimustenmukaisuus-vakuutus. Silloin kun nostoapuväline ostetaan valmiina, ei sille tehdä käyttöönottotarkastusta, mutta omavalmisteisille nostoapuvälineelle on laadittava 400/2008 asetuksen liite 1:n edellyttämät dokumentit ennen käyttöönottoa. Tällaiselle omavalmisteiselle nostoapuvälineelle tehdään aina käyttöönottotarkastus. Ennen sitä nostoapuvälinettä ei saa ottaa käyttöön (edellytys CE-merkille). Tarkastuksen suorittaa ”riittävän pätevä ja riippumaton asiantuntija”.
Tarkastajan koulutus antaa valmiuden suorittaa nostoapuvälineille määräaikaistarkastusten lisäksi myös käyttöönottotarkastuksia. Todistus voidaan antaa myös muodossa, jossa tarkastukset rajoittuvat todistuksessa mainittuihin nostoapuvälineisiin.
Lisätietoa koulutuksista puh: +358 400 882 972. Soittopyynnöt voi jättää myös sähköpostiin. Ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi osoitteeseen bonumsafety@suotu.fi . Otamme yhteyttä mahdollisimman pian.