Koulutusohjelma

TYÖTURVALLISUUSPASSIN KOULUTUSOHJELMA

Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujalle perustieto työturvallisuudesta ja yleisimmistä Euroopan alueella käytössä olevista työturvallisuuslaista ja -asetuksista. Ohjelma opastaa huomioimaan vaaratekijöitä joihin työnsuorittajat usein joutuvat, sekä ohjaamaan heitä vaaratilanteiden poistamiseen ja riskien minimoimiseen. Hyväksytyn kokeen suoritettuaan saa osallistuja valokuvallisen kansainvälisen SuoTun Työturvallisuuspassin Occupational Safety pass (halutessaan ilman valokuvaa), joka on osoitus siitä, että sen haltija on suorittanut työturvallisuuden peruskoulutuksen hyväksytysti. Se on myös osa Työturvallisuuslain 738/2002 14§:n mukaista työnantajalle kuuluvaa työntekijälle annettavaa ”opetusta ja ohjausta”, SuoTu® n Työturvallisuuspassi on hyväksytty ja tunnustettu myös Baltian maissa ja vastaavia koulutuksia löytyy myös mm. Hollannissa SCC, Ruotsissa SSG, Irlannissa FAS ja USA:ssa OSHA. Kansainvälinen SuoTu® n Työturvallisuuspassi on hyväksytty myös Suomessa. Sen voi myöntää vain SuoTu® n lisenssin saaneet kouluttaja yhteisöt, tai sertifikaatin saaneet kouluttajat.

  1. Johdanto
    Esitetään työturvallisuuslaki 738/2002 ja opetuksessa käytettävät asetukset VNa 403/2008, VNa 205/2009 ja RL 47§, työtapaturmavakuutuslaki, tilaajavastuulaki, sekä mitkä ovat tämän koulutuksen tavoitteet.
  2. Vastuut työturvallisuudessa
    Riskien hallinta
    Vahingonkorvaus vastuu
    Oikeudellinen vastuu
    Vastuut ja valtuudet
    –        Kaikki osapuolet
  3. Yhteinen työmaa ja työympäristö
    Yhteisen työmaan määrittely
    Yksin työskentely
    Työmaan kieli
    Häirintä
  4. Nimitykset ja nimeämiset
    Turvallisuuskoordinaattori
    Päätoimija – Päätoteuttaja
    Työnsuorittaja ja työnjohto
    Työsuojeluhenkilöstön valintatapa tai nimeäminen
  5. Työmaan vaaratekijöitä
    Suoritusperäisiä vaaratekijöitä
    – Vaaralliset toimet ja varoitukset
    – Liikenne ja liikkuminen
    Laitteiden käyttöön liittyviä vaaratekijöitä
    – Työvälineet ja niiden luvaton käyttö
    Ulkoisia vaaratekijöitä
    – Myrkyt ja kaasut – tunnistaminen ja suojautuminen
    – Radioaktiiviset aineet ja – tilat
    – lähialueen muu toiminta
  6. Henkilökohtaiset suojaimet ja suojautuminen
    Yleisimmät suojaimet ja niiden käyttö
  7. Vaadittavat todistukset luvat ja erityisosaamista vaativat työt
    Tilaajavastuulaki (voimaan 1.9.2015)
    Yleisesti vaadittavat todistukset ja näytöt
    Rakennustyömaalla vaadittavat luvat ja valvonta kortit
    Vaativat, vaaralliset, luvanvaraiset työt
    Työstä pidättäytyminen
  8. Työmaan yleinen turvallisuus
    Työmaavalaistus ja huomiovaatetus
    Siisteys ja järjestys
    Vaaratilanneilmoitus
    Ensiapu
    Alkusammutus
    Pelastustoiminta
    Valokuvaus ja tietoverkko
    Vartiointi ja kulunvalvonta
  9. Vakuuttaminen ja ilmoitusvelvoitteet
    Tilaajavastuulaki 678/2015 yleisellä tasolla
    Työtapaturmavakuutuslaki 459/2015 ja muut lakisääteiset ilmoitukset
    Vastuuvakuuttaminen
  10. Liitteet
    Liitteiden avulla tarkennetaan ohjelman sisältöä ja pidetään se ajantasaisena.
  11. Kokeet
    Kouluttaja valvoo. Kokeen tuloksen tulee näyttää selvästi, että osallistuja on ymmärtänyt esitetyt kysymykset ja että vastauksista voidaan päätellä riittääkö hänen tietonsa ja taitonsa koulutuksessa käsiteltyihin asioihin.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen